torstai 6. joulukuuta 2012

Lystin asu

Lysti petraa. Se venyttelee (kauhua), hyppäsi minua vasten (hirvitystä) ja ravaisi hangessa (ei voi olla totta). Annoin aamulla kipu- ja mahalääkkeen. Ensi yönä taidan nukkua omassa sängyssäni. En ole ehkä muistanut sanoa, että haavan pintakerros on liimattu eikä siinä ole mitään lappua. Pinnan alta löytyy tikkejä kolmessa kerroksessa. 

Olen etsinyt joka paikasta hyppytekniikkaihmisten suosituksia agilityn aloittamisesta, en ole löytänyt. Eläinlääkäriaseman mukaan agilitya voi 1 kk kuluttua jo harrastaa, mutta muistelen hyppytekniikkaihmisten suosittelevan pidempää taukoa. Onko kellään faktaa tallessa?

Lykyn tauti edistyy väärään suuntaan, sillä se yskii ja kakoo myös ilman rasitusta ja söi pitkään normaaliannostaan. Muuten on pirteähkö, jos ei nuku. :/

Koska treenikuulumiset ovat vähissä, hairahdun muotibloggaamaan. Itsenäisyyspäivänä pukeutuminen on koko kansan puheenaihe, ei vähiten Linnan juhlien* vuoksi. Lystillä on yllään mekko (H&M), tuunatut eli häntäreiällä varustetut vaaleanpunaiset alushousut (Sokos) ja camouflage-kuosinen itseensä tarttuva side vyötäröllä (apteekki). Poika totesi, että olen tainnut aina haaveilla koiran pukemisesta ja pääsen nyt toteuttamaan itseäni. ;)


Katse kiinnittyy takaosan pikantteihin yksityiskohtiin:



Oudolta maistuva kirjoitusasu on tarkistettu Kotuksen sivuilta.

Ei kommentteja: