sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Valmennuksessa

Tänään olin Lykyn kanssa Marjan valmennuksessa. Ajattelin panostaa vireeseen, (katse)kontaktiin, ohjauksiin ja rytmitykseen, mistä olisi syntynyt ehjä kokonaisuus.

Ekalla harjoituskierroksella minulle tuli kiire välistävedoissa. Toisella yrityksellä tehtiin virhe ennen rengasta, mutta muuten selvittiin nollalla ja se tuntui makealta. Painettiin oikein flowssa tassua ja tossua toisen eteen ja tuntui, että mentiin tahdissa. Tiesin, missä Lykky tuli.

Toisella kierroksella Lykky tiesi paremmin minne mennä ja pongasi ansaputkenkin. Se kulki lujempaa. Lopuksi jäätiin korjaamaan yhtä rimaa, jonka se takaakierrosta tiputti. Oli ihan minun vikani, tiputin kontaktini ja lähdin vetämään toiseen suuntaan. Lykkykin alkoi väsyä. Videota on vain toiselta kierrokselta, joka harmillisesti hajosi palasiksi.

Hyvää: 
+ Lykyn vire
+ Lykyn ohjattavuus, johon vaikutti oma asenteenikin
+ Lysky irtoaa ja kokoaa hienosti
+ Rytmitys
+ Makea flow ekan kierroksen toisella yrityksellä

Huonoa:
- Toisella kierroksella oli kiireinen olo, toisaalta tuli oikeastikin kiire. Ohjausvalinnan korjaaminen vähemmän ahneeksi helpotti ainakin välistävetokohtaa.
- Toisella kierroksella kontakti tipahti Lykystä, johtuen just kiireestä -> rimojen tiputuksia.
- Videolta katsottuna huutelen taas liikaa: "Lykky!" "Täällä!" Olen siis myöhässä.

Ei kommentteja: