tiistai 2. heinäkuuta 2019

Jumppaa ja treeniä

Eilen jumppasin koirat. Giblillä teetin tämän viimeisimmän ohjelman mukaiset jutut eli tasolta pallolle ja takaisin, takajalat pallolla & etujalat tyynyllä, takajalkojen nostot ja kierrot vatiin, ekstrana peruutukset kivelle ja kurret. Lysti jumppasi eri kivien päällä tehden asentojen vaihdokset ja tassujen annot. 

Tänään oli lämpötiloihin nähden (+21) yllättävän hiostavaa ja kuumaa. Tein 12 esteen radan, missä tuli hiki. 

Ensin treenattiin hypyn takaakiertoja putken edessä, niissä olin liian monta kertaa laskeutuvan Giblin edessä. 

Sitten mentiin rataa, jossa oli takaakierto - päällejuoksu - persjättö, putki puomin alla, hypyltä 180 asteen käännös puomille (varo lähettämästä takaakiertoon) ja sen putken vuoksi sivuttaisetäisyyttä puomilla juoksevaan, persjättö puomin jälkeen, keppien jälkeen testasin myös persjätön, samoin keinun jälkeen. Yllättäen kahden vedon jälkeen Gibli hyytyi eli tiputti simppelin riman ja hidastui kepeillä. Se läähätti ja hakeutui varjoon. Keskeytin treenin. Autolla ei vesi oikein maistunut. Talutin (onneksi) pirteästi ravaavan koirani n. 200 metrin päässä olevaan jokeen vilvoittelemaan, missä se kahlaili ja joi paljon, minkä jälkeen sai valtavat juoksuhepulit. Täytyy oikeasti olla sen kanssa varovainen tuollaisella ilmalla.

Iltapäivällä tuli sade, mikä vei helteen mennessään.

Illalla kävimme tottistelemassa: seuraaminen, luoksetulo, paikkamakuu, seuraamisesta istuminen ja maahanmeno ja erikseen seisomisen opettelu. Sitä ollaan tehty jumppapallon päällä, ja nyt Gibli tuntui yhdistävän sen myös kentälle. Seuraamisessa voin pitää ruokakättä noin 20 cm etäisyydellä muutaman metrin.

Ei kommentteja: