tiistai 16. tammikuuta 2024

Jumppaa, venyttelyä ja kauppakeskuksessa

Olemme Giblin kanssa tehneet ft:n suosittelemia lonkan koukistajien jumppia ja venytyksiä sekä kylkivenytyksiä. Lisäksi olen teettänyt vähän kyykkyjä, pohkeenväistöä, etuosaympärikäännöksiä, peruutuksia, siirtymiä ja namin ottamista eri asennoissa.

Olen satsannut ulkoiluun. Giblillä on nyt pakkasilla jaloissaan sukat, siis jo aiemmin mainitsemani marketin vauvasukat. Varren ympärille olen kietaissut urheiluteippiä. Näillä ihmesukilla ja loimella varustettuna Gibli ei nostele tassujaan ja voidaan ulkoilla pakkasellakin normaalisti. 

Tänään vietimme aikaa isossa ostoskeskuksessa. Gibli käyttäytyi mallikelpoisesti, uteliaasti ja rauhallisesti. Gibli on myös umpihetero, jos näin voi koiraa nimittääkään. Onhan se aina ollut tiedossa, mutta naiset eivät kerta kaikkiaan ole Giblille Se Juttu. Koira vilkaisee ja toteaa, että henkilö on väärää lajia. Mutta auta armas, jos kulman takaa tai pitkästä matkasta lähestyy Mies, Gibli aloittaa flirttailunsa. Tuijottaa ja heiluttaa häntää. Häntä vispaa yhä tiheämmin niin kauan kuin mies lähestyy. Jos ja kun mies ohittaa, Gibli katsoo pitkään perään ja hännän heilutuksen tiheys laskee hiljalleen liikkumattomalle tasolle. Sen verran vetoava Gibli osaa olla, että sai vähän rapsutuksiakin. Edelleen Gibliä luullaan hyvin nuoreksi koiraksi, mikä on Giblin etu näissä tilanteissa. Kahvilassa ei ollut kieltokylttiä, joten sain haettua sieltä itselleni laskiaispullan, minkä tosin söin kauppakeskuksen käytävällä olevalla pöydällä, jottemme ketään allergista häiritse. Oli ensimmäinen kahvilakäyntimme. Kahdessa viereisessä pöydässä oli koiraihmisiä, jotka herkesivät juttelemaan ja kolmannessa seurattiin Giblin pullan tuijotusta. Lupasin heille, että annan Giblille lopuksi palasen. 

Meillä oli myös hauska hissimatka. Hissiin meni kuutisen henkilöä. Jäin Giblin kanssa odottamaan seuraavaa. Meille avattiin kuitenkin ovi uudelleen ja astelimme kyytiin kohteliaisuuteen vastaten. Hissi ei hetkeen liikahtanut ja tajusin, että Giblin häntä oli tunnistimen edessä. Otin hännästä kiinni ja käänsin sitä sivuun, jolloin hissin ovet sulkeutuivat. Yksi hissillinen ihmisiä hymyili. 

Urban Malinois

Konehuoneen luukku alkaa saada väriä.

Ei kommentteja: