maanantai 16. toukokuuta 2011

Samat kuviot

Sunnuntaina kävin erikseen ensin Lykyn, sitten Lystin kanssa kentällä tottistelemassa ja metsälenkillä. Milloinkahan huono omatuntoni alkaa hellittää siitä, että hylkään toisen ja keskityn toiseen? Tällä ulkoilutustahdilla pitää virittää juomapilli roikkumaan lippiksestä ja asettaa nenämahaletku. Onneksi pentu kasvaa ja joskus päästään yhdessä lenkille. Autojen kanssa alkaa mennä jo hyvin, nimen sanomalla saan pennun huomion kääntymään. Palkkaan siitä edelleen saaliilla, mutta kohta siirryn namipalkkaan. Muuten sille tulee hyvin erikoinen kuva autojen lähellä kävelystä. :o

Tänään on satanut, joten pidemmät lenkit jätin suosiolla, sopivasti tuli televisiosta jääkiekkohuumaakin. Pentu on saanut jatkaa kosketusalustalla treenaamista, ostin sitä varten uuden alustan. Ei ollut kaupassa kivoja hiirimattoja, mutta löysin silikonisen patalapun, joka taittuu kätevästi taskuun eikä luista.

Lykyn korvat eivät ole päättäneet mitä tehdä, välillä ovat molemmat pystyssä, sitten lörpöttää toinen korva tai sitten ovat näin:



Niin tai näin, pieni nujuamishetki on aina paikallaan:


Aksaa on loppuviikosta luvassa, ainakin kahdet ryhmätreenit ja kisat lauantaina. Silviisiin.

Ei kommentteja: