tiistai 20. syyskuuta 2011

Iso Laukkususi

Eilenkin tehtiin jotakin, mutten enää muista mitä. Eikun joo, oikeaa noutoa molemmilla, Lykyllä myös sivulla olemista ja kontaktia sekä seisahtumisia. Tänään belgialaiset susikoirat saivat myös tokoilla.

Lysti The vanhempi belgialainen susikoira
  • Ruutu: namikipolle meno + pysähdys x 3, pari kertaa maahanmeno ja kerran sieltä seuraamaan.
  • Kaukojen maa-seiso, kolmesta metristä koira ei enää loikkaa eteenpäin, takapalkka on käytössä.
  • Tunnaria: Vain yksi kapula oli piiloitettuna ruohikkoon. Käsky on "oma" kuten aina. Hyvin löytyi.
Lykky The nuorempi
  • Ruudun esittelin ensimmäisen kerran. Laitoin sinne namialustan ja siellä pentu sai käydä syömässä neljästi. Välimatka oli noin 5 metriä.
  • Tunnari, käskykin on "tunnari". Harmittaa, että eri kuin Lystillä, mutta kun Lykky sen selvästi yhdistää nuuskutteluun, joten olkoot niin. Piilotin yhden kapulan nurmikon ja lehtien sekaan, sieltä sai etsiä kolmesti. Nuuskutus kuului muutaman metrin päähän. :) Hyvin löytyi ja pentu toi kapulan perille saakka!
  • Sivulla oleminen ja kontakti. Tätä jauhetaan maailman ääriin saakka.
  • Seuraaminen ja siinä lihapullan nosto useita kertoja noin 20 sentin korkeudelle kuonosta ja siinä pito pari sekuntia. Toimii paremmin kuin lyhyet namin nostot.
  • Leikin yhteydessä satunnaisia maahanmenoja ja istumisia. Vain nopeat ja täydet hyväksyn, siinä kehu, rauhoitus ja palkka.
Kinttu on parempi, kuten yllä olevasta kirjoituksesta voi päätellä. En pysty siihen varaamaan vielä täyttä painoani, mutta muutaman askeleen voin kävellä ilman kauheaa ontumista. Tässähän alkaa tulla ihan toiveikkaaksi.


Otsikosta - erikoisia huomioita elämästä: Jos sanoo monta kertaa peräkkäin Big Bad Wulf, kohta sanookin Big Bag Wulf. Jännää! :}

Ei kommentteja: