perjantai 23. syyskuuta 2011

Kapulataivas

Oli jälleen tokoilun aika. Huomasin täällä olevan toko-kokeen kolmen viikon kuluttua. Se olisi tutulla kentällä, mutta taitaa tulla liian kiire monessa mielessä.

Lysti sai jälleen juosta ruutuun syömään, siihen pysähdys, maahanmeno ja vierelle seuraamaan. Matka oli noin 15 metriä eli lyhyt. Sitten se etsi ruohikosta tunnarikapulan, kaunista oli työskentely ja luovutus. Sisällä tehtiin sama 6 väärän kapulan kera ilman ongelmia. Jäävät teetin kahden hissuttelukävelyaskeleen linkutusseuraamisesta, ensimmäisellä seisahtumisella koira istahti, muuten ok. Johtui pääni väärästä asennosta. ;) Luin jostakin, että seuraamisen vasemmalle siirtymisissä ei saakaan enää kääntyä vasemmalle ja kävellä vaan pitää ottaa ristiaskeleita. Näitä tein pari, ikävä kulkea koiraa päin. Ei Lysti ottanut itseensä kuitenkaan.

Lykky juoksi kahdesti ruutuun. Yhden tunnarikapulan etsi ruohikosta. Maassa se kestää vaikka loittonen noin 5 metrin päähän, ei edes ollut lähtevän oloinen, kehun jälkeen viskasin lelun sen taakse. Seisahtumisia otin namipalkalla, ihan alkeistason treeniä, mutta hyvin se muisti mistä on kyse eikä tehnyt elettä liikahtaakseen pysähdyksen jälkeen. Sen kanssa pitäisi päästä treenaamaan oikeaa seuraamista ja siitä jääviä. Ehtiihän tuota.

Sisällä rohkaistuin ja Lystin jälkeen pentu sai kokeilla tunnaria. Oli 6 väärää kapulaa ja 1 ruualle haiseva. Sanoin tunnari ja Lykky juoksi kapuloille innoissaan, että vitsit miten monta kapulaa! Ensin se haisteli ja sitten maisteli jokaista. Tämän rohmuamisen jälkeen se otti suuhunsa oikean kapulan ja nopeasti kehaisin. Ajattelin että nyt se varmaan tajusi mistä on kyse ja teetin saman uudelleen. Maistelukierroksen jälkeen se katsoi minua oikea kapula suussaan, palkkasin siitä. Kääk silti. Mietin jonkin uuden systeemin. Eihän se voi kaikkia maistella ja pureskella.

Kinttu ja muu romu kroppa: Eilisiltana autoilin metsän laitaan, jotta Lykky olisi saanut päästellä energioitaan. Vaikka satoi reippahasti, koko paikkakunnan väki oli samassa metsässä ja kiinni hurtta oli pidettävä. Huomasin seisovani tien laidassa (puoli)vallaton 20-kiloinen pentu hihnassa, kepit toisessa kädessä, vesi tippui hiuksia pitkin mutaisille vaatteilleni tehden niihin tummia viiruja. Jalalla ei kärsinyt varata. Ohi sattui kulkemaan puolituttu, jolle sanoin koiven olevan murtunut ja tilanne ei ole helppo kun pitää koirakin ulkoiluttaa. "Siltä näyttää", hän totesi empaattisesti ja jatkoi matkaansa. Lopulta Lykyn hihna ja yksi keppi oli oikeassa kädessä ja vasemmassa kädessä varaamiskeppi. Olisi pitänyt enää huutaa Vicodinia ja olisin mennyt Dr Housesta.

Koipea saa siis käyttää "kivun sallimissa rajoissa". Se kestää sisällä hissuttelukävelyä ja ulkona samaa hissuttelukävelyä noin 15 askelta. Sen jälkeen se turpoaa ja kipeytyy, siis suorastaan säkenöi. Oikeita askelia sillä ei voi ottaa, ei taivu ja sattuu. Reisi alkaa olla ruipelo vaikka olen tehnyt lihasharjoituksia, mutta 3 x 30 toistoa ei riitä mihinkään. 

Selkä on hyvä, olen pystynyt jättämään Neurontinit pois. Ylempänä on lievempi jumi, jota kesemmällä niksauteltiin auki. En silti nyt kapuloineni raahaudu fysioterapiaan. Maanantaina kokeilen työntekoa. Ei tule olemaan herkkua, mutta jos siellä jotenkin saisin sinniteltyä.

4 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Miten voivatkaan koirat olla niin erilaisia. Toinen sen kun vain ilahtuu "vitsi miten monta kapulaa :D" ja toinen samassa tilanteessa lamaantuu "eeeeiiii noin monta kapulaa, mitä mun pitää tehdä nyt olen pulassa :("

Tsemppiä koiven kanssa, toivon, että voit pian vallattomasti kirmata pellolla Lykyn seurana.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Lykyn ilo olisi pitänyt saada videolle. "Näin monta kapulaa ja kaikki mulle! Mäm-mäm-mää, maistan kaikkia."

Kiitos tsempeistä. Innolla odotan vallattomana kirmaamisia. Ehkä sekin on sitten videon arvoinen tapahtuma. ;)

Sarianne kirjoitti...

Aksun bravuuri tunnarilla on hypätä etutassuilla lyttyyn pari väärää ja mälväten kantaa se oikea mulle :D Sylkäisee sen sitten ihan kuolaisena kädelle.. (onneksi ei ole koetavoitteita enää)

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Aksun suosikkiliike? :)