sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Iloiset viikonlopun tottikset :)

Aurinkoa ei ole näkynyt, mutta pakkasta on ollut maltilliset 2-5 astetta. Tottistelin eilen ja tänään molempien kanssa pk-kentällä.

Lysti
  • Luoksetulon pysäytykset ovat edelleen hyvässä muistissa.
  • Seuraaminen hyvää, tein monimutkaista käärmeuraa.
  • Paikalla pysymisen harjoitukset onnistuivat, tarkoitus on palvella agilityn lähtöä.
Lykky
  • Seuraamista hitaassa kävelyssä ja juoksussa, minusta aika hyvä jo
  • Napakoita pysähtymisiä itseltäni, tällöin myös koira tuntuu istuvan nopeasti
  • BH:n loppuosan kaavaa istu-maahanmeno-luoksetulo eri tavoilla eri kohdista pätkittynä: 
    • Nyt Lykky lähtee istumisen jälkeen heti mukaan. 
    • Luoksetulossa pyörähtää käskystä heti sivulle. 
    • Maahanmeno tuppaa välillä olemaan vino. Suoruuteen pitää kiinnittää huomiota, kääntyykö kuitenkin jo seuruun lopuksi istuessaan vähän eteeni? 
    • Settiin kuului myös täyskäännös, Lykky ei käännöksen jälkeen hypännyt.
Jäi tosi hyvä mieli harjoituksista. Molemmat koirat olivat innokkaita. Erityisen hyvältä tuntuu leikki Lykyn kanssa. Tämä Haloo Helsingin biisi kuvaa parhaiten nyt fiiliksiä: "Huuda, huuda ilosta!"

Ei kommentteja: