torstai 18. joulukuuta 2014

Ryhmätreenit

Tänään oli Lystin vuoro. Mentiin samaa rata, mitä Lykyn kanssa eilen. Yksi hyppy hypättiin eri päin, mikä yllättävän tehokkaasti sotki alun ohjaustani. 

Mentiin treeniä aluksi ihan pitkänä ratana. Pari kertaa piti ottaa uusiksi, kun sähelsin jotakin. Lystillä oli kiire kontaktien alastuloilta pois. Muuten tuli hyvin ohjaukseen. Putkijarru toimi. Loppusuoran se osaa mennä edellä paremmin kuin Lykky.

Toisella kierroksella vahvistelin kontakteja. Otettiin aina muutaman esteen kautta vauhtia, juoksin itse edellä ja palasin palkkaamaan ruualla. Tämä onnistui keinullakin. Huomio: Jos juoksen reippaasti edellä, Lysti pysähtyy. Jos vieressä hiippailen ja kyttään, koira loikkaa. Tämä tuli todistettua Jyväskylän kisoissakin.

Täällä on ollut pari (?) viikkoa lämpötila nollan tuntumassa. Lumi on juuri ja juuri pysynyt. Tänään oli jo vähän pakkasasteita ja lumikin valkeampaa. Nautittavaa. Ja yhden tassut tykkää.

Lysti sai tänään siedätyspiikin, 0.8 ml. Seuraava pistos on vasta 10 vrk:n kuluttua, jolloin jatketaan 1.0 ml:n annoksilla.

Ei kommentteja: