torstai 7. toukokuuta 2015

Ryhmäagility

Otin Lystin mukaani ryhmätreeneihin, koska Lykyn kuului huilia vielä tämä päivä tiistaisen käsittelyn jäljiltä. 

Ulos oli rakennettu simppeli rata, jossa treenasimme kisavirettä. Koirat menivät peräkkäin ja osa oli radan varrella, joten olosuhteet olivat kisamaiset. Tuomarin pillikin löytyi. Lysti syttyi ja vonkui kuten kisoissa. Hiipi istuttuaan vähän eteenpäin, palautin lähtöön. Puomille ja keinulle pysähtyi hyvin, mutta A:lta loiskautti alas. Otin sen uusiksi. Vitsit, että nämä treenit ovat tarpeeseen!

Hallissa oli Harrin sunnuntaisen treenin rata. Lystillä en sitä ollutkaan mennyt. Keskityin kontakteihin ja pakko olikin, jos meinasi keinulta eteenpäin selvitä. Ansaputki ohitettiin, kun en vilkaissutkaan sinne päin. Keinulle, puomille ja A:lle Lysti pysähtyi hienosti ja annoin sille ruokaa alastulolla. Siivekkeen ympäri kierrättämisessä en jaksanut olla kovin tarkka, joten itsellenikin oli epäselvää, mitä kautta koira kiertää. En jaksanut niihin puuttua sen enempää. Olin tyytyväinen kontakteihin.

Ei kommentteja: