keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Agilitypainotteinen elämä

Elämä on jatkunut agilitypainotteisena helteistä huolimatta. Tänään täällä on ollut virallisesti 30.2 astetta lämmintä. Mutta en valita yhtään! Paitsi siitä, että sinilevä valtaa uimalammikot, kuten tuon Saimaankin. Just, kun tarkenisi polskia sielunsa kyllyydestä.

Täytin eilen talkoovelvoitetta seuran kisoissa. Homma oli hyvin vapaa. Sain liikkua tai olla liikkumatta just niin paljon kuin halusin, mutta selkä ei kiittänyt. Tuplalääkityksistä huolimatta valvoin miltei koko yön.

On piipahdettu hallilla muutenkin. Lykyn kanssa lyhensin rästilistaa. Niistoa harjoittelimme namilla ihan alkeista alkaen. Se kääntyy vähän paremmin vasemmalle kuin oikealle. Kokeilin myös pyöritystä, ok sekin. Taaksekiertoon vuffeni irtoaa parin metrin päästä - sitä matkaa voisin kasvattaa. Välistävedoissa ei ollut ongelmaa 60 cm:n rimoillakaan. 

Lystillä oli tänään ryhmätreenit. Ollaan omatoimiryhmässä, jossa muut ovat onneksi kokeneita ohjaajia. Mentiin samaa rataa kuin sunnuntaina Lykyn kanssa. Hioin Lystinkin kanssa persjättöä - täpärässä paikassa saa ajoitus olla just eikä melkein. Sinänsä vähän inhottava ohjaus. Radalla oli kohta, jossa saatoimme kokeilla poispäinkäännöstä kepeiltä pussiin. Lysti osasi sen - noin vain! On sitä varmaan joskus treenattu. 

Lopuksi leikitin Lystiä haluamallaan lailla. Se kutsuu leikkiin takaosa pystyssä, juoksee karkuun, harhauttaa ja nauttii ylivoimaisen nopeasta reaktiokyvystään. Välillä sitä selvästi jännittää ja oikein urahtaa, kun saan sen jotenkin yllätettyä. Tätä peliä rakas koirani jaksaisi loputtomiin. On se minustakin kivaa. :)

SM-kisojen yksilöhyppäriltä (c) H. Luomala
·

Ei kommentteja: