sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Ulkoilua ja treeniä

Pakkanen lauhtui muutamaan asteeseen. Lauantaina käytiin kaverikoiralenkillä. Tänään kävin jäällä koirieni kanssa. Silmissäni oli siintänyt kuva kävelystä auringonpaisteessa 4-senttisessä narskuvassa lumessa. Todellisuudessa rämmin upottavalla moottorikelkan jäljellä tuulen ja lumisateen keskellä. Mutta nautin raikkaasta olosta, mikä tuli hengityselimiini tarpomisen jälkeen.

Sitten olikin valkkuryhmä. Mietin, miten hyötyisin siitä parhaiten. Minulta on puuttunut systemaattisuus. Olen tehnyt sitä, mitä on tarjottu viikkotreenissä ja eri ohjaajien koulutuksissa. Kisojen jälkeen olen listannut virheet hyödyntämättä niitä sen paremmin. Listasin Lykyn ja minun kehityskohteet ja treeni-ideat viime vuoden kisavirheiden perusteella. Lystille tein samanlaisen. Ehkä saan siitä runkoa treeneihini tai osaan koulutuksissa painottaa kehityskohteita vieraille(kin) kouluttajalle? 

Alla on video tämän päivän treenistä. Ensin mentiin pätkä niin, että koira oli oikealla puolella. Sitten niin, että koira oli vasemmalla. Vasemmalla puolella ollessaan Lykky oli 0,16 sekuntia nopeampi. Sen jälkeen mentiin rataa. Puomin ylösmenoa jouduttiin hinkkaamaan. Lykyn tassu sattui just ja just kontaktialueelle, mutta ei sinne, miti piti. Kävi taas kateeksi matalajalkaisten, tiheästi askeltavien agilitybordercollieiden omistajat. 

2 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Lykystä tulee kyllä (sen kuuman laukkaratsun ohella) mieleen puuma. Se on jotenkin niin kissamaisen joustava liikkeissään ja hypyt on niin vaivattomia. :)

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Juu, ja vaaleankeltaiset kyljet. :D