sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Häiriö-tottista

Tavattiin jälleen Maijan kanssa. Hällä oli suunnitellusti mukanaan oma koiransa häiriökoirana. Ideana tässä on se, että muiden koirien ja ihmisten perään oleva pentuni oppisi että kanssani on hauskaa eikä muista tartte välittää, varsinkaan treeneissä. Tämän opettelu on toistaiseksi mielekkäintä näin.

Ensin ihan leikin. Sitten istumisia lelupalkalla. Seuruutusta imuttamalla, tässä välillä huomio katosi. Maahanmenoihin lisää viettiä! Seisomiset sujuivat jo paremmin, kesto se 1.5 sek. Lelusta irrotukset ok, paitsi silloin kun itse innostuin vetämään. Lykky oli välillä kiinnostunut toisesta koirasta, mutta yllättävän hyvin huomio pysyi minussa.

Opit: Viettiä lisää koiraan, kunnolla leikkiä! Koiran omaehtoisesta kontaktin tarjoamisesta leikkituokio. Seuruutuksiin tempon vaihteluja, käännöksiä.

Autojen kanssa sujuu paremmin, Lykky syöksähtää perään enää satunnaisesti, katsoo vain. Sisälle ei tänään ole tehnyt yhtään lirua tai jäykempää tavaraa. Nämä muutokset yhdessä ovat muokanneet arkielämästä huomattavasti helpompaa. Lisäksi "ei" ja "odota" alkavat toimia, pentu ei esim. säntää enää makuu- tai kylpyhuoneeseen karmit kaulassaan vaan jää ulkopuolelle odottamaan.

Lystikin kanssa on pujoteltu välikössä, harjoiteltu paikallaan pysymistä (heitän lelun ja perään saa lähteä vasta vapautuksesta tms.) ja pyöräilty. 

Ensi viikolla alkaa kesäloma. Odotan sitä yllättävän paljon, jos huomioin miten vähän töitä on tänä vuonna tullut tehtyä. Oikealla lomalla sentään pystyy oikeasti tekemään jotakin.

2 kommenttia:

sarianne kirjoitti...

Minäkin odotan kesälomaa jo. Harmi, että siihen tuntuu olevan ikuisuus. Olisi kiva lomailla nyt, kun säät suosii.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Mulla vielä pari päivää. Sitten on luvattu helteidenkin viilenevän!