torstai 28. heinäkuuta 2011

Rosmo ryökäle

Talossamme asuu ruokarosvo Lykky Lykkensdorf. Tiskipöydältä lähtee tai vähintäänkin nuollaan ruuat, voileivät, voipaketit ja lautaset. Sama kohtalo on ruokapöydälle, sohvapöydälle tai lattialle jätetyillä (asustan edelleen mahallani olohuoneen lattialla) lautasilla ja mukeilla. Kielto auttaa siihen hetkeen, mutta uusintoja on luvassa, onhan puuha ollut erittäin palkitsevaa. Pitänee tehdä joku päälle rymähtävä kevytlaatikkotorni tms. *Jää hautomaan suunnitelmiaan.* (Mutta vain hetkeksi, koska jatkaa kirjoittamistaan.)

Helle jatkuu, mikä tarkoittaa sitä, että treenailu on ollut pihalla lyhyttä pätkää, enimmäkseen ulkoilu on ollut istuskelua paljaat varpaat ruohikossa. Lykky ravaa, laukkaa ja laskee liukumäkeä pehmojalkapallo suussaan. Sitten se tulee täysillä luokse ja kisataan samasta pallosta vähän aikaa. Otan irrotuksen ja heitän pallon uudestaan leikittäväksi tai teetän "istu", "maa" tai keppiparin läpimenon. Teemana on "hauskaa se olla pittää". Lykyn kanssa olen harjoitellut siis ensimmäistä keppiparia 2x2-pujottelumetodista. Neiti on hoksannut idean. Eilen lisäsin jo toisen keppiparin ja siinäkin edistyimme. Tottelevaisuudessa olen panostanut myös eteen- ja sivulletuloon sekä paikoillaan olemisen keston lisäämiseen. Se on nyt noin 4 sekuntia istumisen ja maahanmenon jälkeen.

Lysti on harjoitellut kaukoja, seuratessa peruutuksia ja käännöksiä ja luoksetulon pysäytyksiä.

Lystin kanssa käväisimme agi-kentällä. Ilahduttavasti puomi ja A olivat keskellä kenttää ja molempien alle oli vedetty putket. Lisäsin kombinaatioon kepit. Tein kokonaisuudesta ehkä kahdeksikon mallisen radan, jolla sain treenattua lähdössä istumisen, 2 erilaista keppikulmaa putkien jälkeen, kontaktien alastulot sekä kontaktien ja putkien erottelut.

Tulos:
  • Lähdessä koira istuu kuin tatti. Fiksu Lystikki ei nouse seisomaan saati varasta, korkeintaan nytkähtää vaikka yritin huijata liikkeelle vartalolla tai epämääräisillä ynähdyksillä. Palkkasin näistä. Luin jostakin, että treeneissä 60 % lähdöistä pitäisi olla sellaisia joissa palataan palkkaamaan koira. Nyt palkkasin 80 %.
  • Kontakteille Lysti pysähtyi 2o2o:lle. Tietenkin. Olihan harjoitus eikä kisatilanne. :D Olen pohtinut syvällisesti mitä järkeä on treenata 2o2o:ta ja tehdä silti suunnittelemattomat juoksukontaktit kisoissa.
  • Kontaktiesteiden ja putkien erottelussa pelasi parhaiten vastakkaisen käden taktiikka. Ihan yksi lysti mitä huusin, koira lukee parhaiten vastakkaista kättä ja sillä sipuli. Erittäin hyödyllinen tieto.
  • Kepeillä tuli virheitä. Yllättäen putkesta tullessa loiva avokulma oli vaikea (minulle), sain koiran toiseen väliin. Putki veti puoleensa myös keppien lopun lähestyessä, mutta kun pidän napakasti käskytyksen yllä, koiruus pujottelee loppuun saakka.
Selälle ei kuulu kovin hyvää. Vasemmassa pottuvarpaassa ja jalkaterän sisäsivulla pätkii tuntoyhteys ja jännää pistelyä on myös oikealla jalkaterän päällä, takareisiä kihelmöi. Kävin fysioterapiassa, missä varsinaisen vaivan lisäksi auottiin myös ylempänä selässä olevaa lukkoa. Hoitoja jatketaan viikoittain. Neurontineja popsin 2 iltaisin. Ihan kuin olisin hävinnyt pelin, vaikka kokonaisuutena selkä petraa edelleen. Alkukeväästä ei vielä juoksu sujunut ja kävelykin oli niin ja näin. Nyt juoksu ei satu yhtään. Agilityn mielekkyyttä mietin - tietysti. Toisaalta ei näitä iloja elämässä hirveästi ole ja sillä indikaatiolla jatkan harrastusta toistaiseksi, koska edelleen liikuntaa suositaan. Pitää kaivaa se tukiliivi käyttöön.

Ei kommentteja: