torstai 15. joulukuuta 2011

Ryhmätreeniä

Olin pitkästä aikaa oman seuran treenissä Lystin kanssa. Harjoittelimme pujottelua eri kulmista ja ohjaajan eri sijoituksilla. Lystille oli sulkukulma yllättävän vaikea, jos olin keppien puolella.

Puomilla hioimme kontakteja ja erityisesti sitä, että koira ei irtoa ennen vapautusta vaikka ohjaaja liikkuisikin. U-putki oli houkuttimena. Niin Lystin treeni! :D A:lla kiivettiin myös kontakteja. Siinä Lysti kesti paremmin.

- Tiedän nyt siis mitä treenata.

Lykky oli matkassa myös. Sen kanssa harjoittelin ulkona agikoirien häiritessä lyhyestä matkasta luoksetuloja ja perusasentoa. Seuraamisessa päätin edetä, samoja yhtä kahta askelta on hinkattu aika pitkään. Kävelin narupallo kainalossa ja siinä pentunen tuli vierelläni. Tässä on vaan sama ongelma kuin muillakin houkuttimilla. Koira ei ajattele tippaakaan missä liikkuu, tuijottaa vain kohdettaan.

Selkä on surkeassa kunnossa. En tiedä mistä on suuttunut, töissä oli muutto, ehkä papereiden siirtelystä (painavia en kantanut) tai siitä, etten kokouksessa ilennyt seisoa niin paljon kuin olisi pitänyt. Eilisiltana ei tarvinnut kävellä normaalisti. Mikään rentoutusasento, venytys, rentouttava pallojumppa, kävely, jäät tai muut eivät auttaneet. Tänään piti lähteä töistä kesken kaiken, koska en voinut olla mitenkään päin. Kotona jatkui sama veivaus. Lähdin agitreeneihin, koska paikoillanikaan en voinut olla. Onneksi siellä oli tuollainen ei-rata-treeni, muutoin olisin ajanut takaisin kotiin. Nyt on taas Neurontinit mahassa ja elämä surkeaa.

Ei kommentteja: