lauantai 28. syyskuuta 2013

Lystin vuoro

Vuorotellaan nyt sitten näitä koiria, kun en saa molempia otettua samalla kertaa autoon. :S Lysti pääsi siis samalle agilityradalle, millä oli torstaina ja millä Lykky perjantaina.
  • Lystille pelasi edelleen rytmitysjarrutus, millä sain sen u-putken tännimmäiseen päähän. Kunpa tämä pelaisi kisoissakin.
  • Takanaleikkauksen jälkeen eteneminen oli vaikeampaa kuin Lykylle, vaikka etenin ripeästi. Laitoin leikkipatukan houkuttimeksi, sitten onnistui.
  • Putkesta putkeen jouduin käskyttämään takaa. Yllätyksekseni piti hokea "putkeen - mene-mene" ja silti koiraa mietitytti. Tässäkin autoin lelun kanssa ja onnistui sitten. Tämä oli vähän yllättävä juttu tosiaan. 
  • A:lle leijeröinti piti ottaa pari kertaa.
Lopuksi harjoittelin loppusuoran etenemisen kuten Lykynkin kanssa. Koira laukkasi lelun voimalla hypyn, kepit ja 2 hyppyä. Oikealle ja vasemmalle käännöksiä teetin vielä ruualla tehostaen. Lysti kokoaa ja kääntyy pienessä tilassa näissä harjoituksissa. 

Purinalla maaliskuussa kisaamassa. Lysti näyttää näissä kuvissa isolta
koiralta.


P.S. Lykyn kaukoissa olen päässyt 3 metrin päähän. Harjanvarsi on takajalkojen edessä.

Ei kommentteja: