torstai 9. tammikuuta 2014

Ryhmätreenit

Lykyn kanssa olin ryhmätreenissä. Minun tuttuja hiomattomia kulmiani hinkattiin. Lykky oli hyvä. Sen kanssa on opeteltu "odota"-käskyä hallin ovien edessä, samaa kuin kotonakin. Kyllä se siinä nyt kestää, mutta vapautuksen jälkeen lähtee aika lujaa.
  • Renkaalta oli tiukka kääntö seuraavan hypyn takaakiertoon ja päällejuoksuun. Valssilla Lykky kääntyi nätisti, osasi myös irrota aika kaukaa takaakiertoon, jolloin pääsin hyvin edelle näyttämään päällejuoksun olematta koiran edessä. Mutta ennen neljää toistoa olin jäljessä, "varmistamassa" koiran edessä rintamasuunta kohti rimaa, että koira hyppää. Tämä on vanha virheeni.
  • Lykky osasi taas hakea kepit, vaikka juoksin edellä enkä hidastanut.
  • Vähän hankalasta kulmasta tein viskileikkauksen. Jos liikuin ja näytin suuntaa, koira kääntyi ihanasti.
  • Hyppysykerössä koira ei irronnut väärään putkeen, kun liikuin ja vekkasin ennen hyppyä. Tämä oli paljon vaikeampaa, jo pyörin paikallani takapuoli pystyssä.
  • Puomilla kannattaa huutaa "osu" himppa aiemmin, jotta koiralla ei tule niin kiire jarruttaa alastulon 2onoffiin. Se pysähtyy, vaikka huudan myöhemminkin, mutta on vähän kiireisen oloinen "hitsit, tässä piti muistaa takajalat".
Toissapäivänä käytiin taas canicrossaamassa molempien koirien kanssa. Kivaa oli.

Ei kommentteja: