torstai 17. maaliskuuta 2011

Uusi ryhmä

Aamulla kävimme taas jäällä, siellä on parhaat olosuhteet juuri nyt. Kokeilin seuraamisesta istumiset, menivät joka kerta eli kolmesti oikein. Muuten keskityimme rentoiluun.

Agilityssa meidät siirrettiin toiseen ryhmään uudelle ohjaajalle. Uudet kujeet ovatkin minulle tervetulleita tässä lajissa.

Ensimmäinen rata käsitti 19 estettä, kontakteina oli puomi ja keinu. Olin kyllä surkea, yhtään liioittelematta. Uusi ryhmä jännitti, lisäksi varoin selkääni. Rataohjauksesta tulleet huomiot olivat pläkkiselviä, mutta en vain saa teoriaa käytännökseni eka yrittämällä: Jos käännän rintamasuuntani tai liikkeeni vie kohti putkea tai jätän koiran selkäni taakse, kun sen kuono osoittaa putkeen, niin sinne se koira sujahtaa. Jos takaakierrossa en osoita kunnolla, koira ei kierrä. Puomin kontaktin on onnistuttava, jos meinaa saada koiran U-putken toiseen päähän eikä siihen, minne kolmiokorvat osoittavat. Putken jälkeen kannattaa ottaa koiruus kunnolla haltuun, jos haluaa sen keinulle eikä puomille minne se halajaa.

Toinen rata oli lyhyempi pätkä. Valssi ja valumiseni kohti puomia sai koiran kiipeämään sinne, vaikka rata olisi vienyt toiseen suuntaan. Takaakierron ja twistin loppuun saattaminen on tärkeää, jos haluaa kaveriaan ohjata oikeasti. Kun tämän ohjauksen suoritin kunnolla loppuun asti, tuli sujuva olo ja kivalta tuntui viedä Lysti seuraavalle esteelle eikä vain huitaista jotakin jonnekin päin. Lysti kiitti ja meni niin nätisti.

Suuri haaveeni on oppia ohjaamaan rauhallisen näköisesti, kädet olisivat selkeät, jalat nopeat, liikkuminen harkittua jne. Siihen on pitkä matka. Onneksi käsiini nyt puututtiin, myös liikkumiseeni ja ohjaamiseeni. Vaikka on tukiliivit, kumara, suorastaan linkku asentoni ei ole yhtään suoristunut. En tajua mitä hösään enkä saa sitä pois. Lystin sentään tajusin palkata jokaisen söhläykseni jälkeen, kuten myös oikein menneen pätkän jälkeen.

Ei Lystikään kotonaan ollut, en edes viitsi ajatella paljonko siitä johtui omasta jännityksestäni. Varsinkin eka radalla se pöhisi miesvetäjällemme, kuunteli risauksia ja seurasi radan laidalla seuranneita treenikaveri-ihmisiä. Tämä näkyi pujottelun häiriintymisenä. Lähdössä se pysyi ja keinun meni rohkeasti. Puomin alastulolla ei pysähtynyt joka kerta, mutta se menee minun piikkiini. Eipä olla paljon treenattu niin, että putki olisi siinä odottelemassa. Muutenhan se kulki juuri kuten ohjastin, joten voin mennä itseeni.

Vetäjä oli mukava, pidin hänen tyylistään. Yritän skarpata ensi kerralla. Toivottavasti tästä alemmas en voi päästä.


2 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

"Suuri haaveeni on oppia ohjaamaan rauhallisen näköisesti, kädet olisivat selkeät, jalat nopeat, liikkuminen harkittua jne."
Komps! Meidän agi-ryhmässä on yksi ohjaaja, jonka kelpie menee sika kovaa, mutta hän ohjaa sitä mielettömän hyvin. Puoleen kun itse kykenisi niin hyvä olisi, mutta toisaalta hänkin sanoi että aika opettaa. Ja annetaan itsellemme anteeksi, minulla Gee on ensimmäinen agikoira kuten Lystikin taitaa olla sinulla. :)

Lysti kirjoitti...

Kiitos anteeksi antamisen muistutuksesta. :) Toivon, että motivaatio kehittyä ja sopivat treenit näkyvät joskus parempana ohjaamisena. Lystiltä tsempit kohtalotoverille eli myös "ensimmäinen agikoira" Geelle!