torstai 31. maaliskuuta 2011

Minne minä sitten juoksen?

Päivällä kävimme jäällä kävelemässä. Siellä otettiin yksi luoksetulo pysäytyksineen takapalkalla. Tuloksena poikitukset. Ei ole enää takapalkka toimiva systeemi.

Illalla oli aksan ryhmätreenit. Jäi aika mylläkkä päähän, ehkä saan joitakin selkeitä ajatuksia paperille.

Ensimmäinen rata oli viritelty täyteen putkiansoja, piti myös pystyä erottelemaan mennäkö A:lle vai putkeen. Viskileikattiin yhdessä kohtaa - muista antaa koiralle etumatkaa, uusinnalla annoin, hyvin meni. Poispäinkäännös toimi. Kohti vetäminen pelasti yhdessä ansaputken ohituksessa, mutta kannatti tehdä heti hypyn jälkeen eikä valua jonnekin. Tämä valuminen-liukuminen on yksi bravuureistani. Sain Lystin kepeille houkuttelevasta putken suusta huolimatta, kulma oli hankala, takaviistoon, Lysti yllätti osaamisellaan. Sitten tuli backlap, osattiin. Takanaleikkuulla ja omalla liikkeellä vältettiin seuraava väärä putki. Sitten U-putki ja vauhdissa kepeille, sujui, kun jäin kunnolla lähettämään. Enää ei tarvitse viedä joka kerta kädellä kepeille, kuten tässä välillä luulin. Tästä jäi saaliiksi, että hyvällä (kröhm-öhm) ohjauksella ansaputket eivät ole ongelma. Pujotellessa itse voin kirittää enemmän ja koira menee lujempaa kun olen lähempänä. Kontakteilla oli namitargetit ja niille rauhoituttiin.

Juoksemisen rytmitys ei ole mikään simppeli juttu, tuppaan juoksemaan väärään aikaan - kiirehdin paikkoihin, jonne ei pitäisi. Oma ohjaamiseni hajoaa nopeasti, ensin teen juuri kuten kuuluu ja uusinnassa teen kaikki virheet, mitä ekalla kerralla olen osannut välttää.

Nyt sitten kannattaa lopettaa lukeminen, jotta jää hyvä mieli. Toisella kierroksella ensimmäinen rata mentiin lopusta alkuun muutamalla poikkeuksella varustettuna. Ei jäänyt päähän tämä rata. Ohjaa siinä sitten ennakoiden, kun aivot lyö tyhjää, korkeintaan on mielessä että "takaakierto", muttei ole aavistustakaan että millä esteellä. Jos poimitaan hyvät osiot, niin Lysti pujotteli hyvin ja pakkovalssilla saatiin oikeat keppialoitukset yhtä kertaa lukuun ottamatta (jolloin vedin toiseen väliin). Muitakin hyviä pätkiä tuli. Täytyy vain ihmetellä lehmänhermoista kouluttajaa.

Onkin ollut varsinainen tehoviikko. Huominen on ainakin täyttä treenilepoa.

4 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

Kuulostaa niin tutulta nuo ohjausongelmat.. :/

Lysti kirjoitti...

No hyvä! ;)

sarianne kirjoitti...

Mä kiirehdin myös paikkoihin, joihin ei pitäisi :D toisaalta sitten teen myös sitä, että en kiirehdi silloin, kun pitäisi kiirehtiä. Ei ole turhan helppoa!

Lysti kirjoitti...

Joo, vaikeaa on. :) Minua raivostuttaa vielä sekin, että ihan oikeasti tiedän mitä pitäisi tehdä. Mutta ei vaan valu jalkalihaksiin oikea tieto. Sama jossakin ohjauskuviossa. "Mitä minä täällä taas teen?"