maanantai 27. toukokuuta 2013

Ja Lykyn vuoro

Tänään kävin Lykyn kanssa agilitykentällä. 

Tehtiin viime perjantain Niinun kuviota eli jatkoin takana leikkaamisilla. "Pienen" hakemisen jälkeen pääsimme Lykyn kanssa toiselle putkelle vaihtaen suuntaa kaikissa väleissä. Oli makea tunne, jotenkin saatiin rytmi päälle.

Toisena juttuna teetin A:n kontakteja. Juoksin edellä tai sivulla hidastamatta. Sen ollessa alastulolla heitin lelun eteenpäin ja vapautin, tässä pysyi hyvin. Vähän vaikeampana kuviona lelu lensi samaan aikaan, kun Lykyn kuului pysähtyä. Niin vain tyttö pysähtyi ja vapautuksella sai hyvin ansaitsemansa leikit. Näitä tein vain muutaman, koska sujuivat hyvin. Täytyy keksiä joku vaikeutus ensi kertaan.

Sitten ajeltiin uimaan. Kunpa saisin läpi kesän uitettua molempia vähintään pari kertaa viikossa. Tekisi niin hyvää lihaksille.

Lystin tassut näyttävät kestäneen hyvin eilisen. En verytellyt sitä yleistiellä, mitä suolataan säännöllisesti. Huuhdoin tassut eilen treenin jälkeen autoon mennessä ja uudelleen uinnilla. Iltalenkillä & aamulenkillä oli jälleen lenkkarit jalassa. Sisällä se on ilman kenkiä. Lystikki ei ole nuollut tai jäytänyt tassujaan yhtään eikä niissä näy muutoksia. Hyvä näin.

Ei kommentteja: