sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Lystin vuoro

Tänään oli seuran katselmus ja koulutustilaisuus SM-joukkueeseen halajaville. Treenit veti Tuija. Olin siellä Lystin kanssa. Radalla oltiin kahdesti ja neuvojen perusteella korjattiin eri kohtia.
  • Eka yrityksemme oli huono, koska tein alkuun väärän reittivalinnan. Pituus oli sivussa, mutta ei siitä olisikaan tarvinnut välittää. Helpommalla ohjauksella juttu sujui.
  • Kepit olivat ok.
  • Keinu ok, paitsi kerran. Samoin puomi. A:n alastulolta koira loikkaa herkästi kuumuneena, mutta tarkkana ollessani otti kontaktin.
  • Kumartelen edelleen aivan turhaan. Selkä suoraksi! Minun pitäisi aina treenata valvovan silmän alla. Yleisöstä hyvä havainto, Lysti ottaa keinun paremmin, kun liikun pystyssä.
  • Jaakotuksissa ja pakkovalssi-jaakotuksissa huitaisin koiran esteen yli ja jatkoin matkaani. Näissä koira pitää ohjata loppuun, ottaa vastaan. Tämä oli toinen teema, mikä täytyy ottaa projektiksi.
  • Kolmas tärkeä juttu on se, että minun pitää olla jämäkämpi.
  • Päällejuoksu oli ok.
  • Radalla oli 3 kohtaa, jossa lyhyemmän reitin olisi saanut pyörittämällä koiraa siivekkeen ympäri, mutta Lystin ja minun heikkous on nämä pyöritykset, tulee turhan isoa lenkkiä. Otin suosiolla pidemmän reitin, toisaalta niissä Lysti ylläpitää vauhtinsakin paremmin.
Treenien jälkeen käytiin uimassa, se oli Lystille eka kerta tänä vuonna. Hyvin maistui.

Kotona vaihdoin koiraa ja tottistelin Lykyn kanssa pyörätien ja ajotien välissä nurmikolla. Seuruutin erilaisia kuvioita, teetin jäävät kävelystä ja maihinmenon ja seisomisen juoksusta. Hyvässä tikissä on Lykky niiden suhteen. 

Nyt molemmat pötköttävät. Ramaisee itseänikin. Miltei neljä tuntia meni näihin projekteihin.

Eilen keitin koirille possunkieliä, minkä keitinliemi uppoaa hyvin treenijuomana. Vähän yllättäen ostin myös Murrelta siipiä ja broilerinsydämiä. Jälkimmäisistä saa ihan Indiana Jones -elokuvan silmäsopan näköistä keittoa. Syömäään!


Ei kommentteja: