torstai 16. toukokuuta 2013

Ryhmätreeni

Olin pitkästä aikaa oman seuran ryhmätreeneissä. Viimeksi on käyty syksyllä. Talvella treenit pidettiin hallissa, jonka matto on aikojen saatossa tullut liian liukkaaksi koirilleni, joten treenasin talven muualla, kuten olen kertonut. Nyt on koutsikin vaihtunut, oikein mukava ja pätevän oloinen on tämä uusi. Hän jaksoi paneutua hiomaan linjoja ja ohjauksia. Tykkäsin.

Otin Lykyn mukaan. Aurinko lämmitti auton mittarin 23 asteeseen, aah! :) Rata oli 14 estettä pitkä. Siihen kuului muutama kaarre putkeen, päällejuoksu, puomi, takaakierto-valssi ja suunnan kääntö valssilla. Ekalla yrittämällä Lykky sujahti väärään putkeen, kun hetkeksi rintamasuuntani laser heilahti väärään suuntaan. Toisella yrityksellä meni kivasti. Yksi rima tippui, se oli ohjausvikani. Kerran roikaleeni yritti varastaa, mutta sai äkäisen palautuksen lähtöviivalle. Nyt sekin yritys sitten alkaa. :/ Puomin kontaktissa ei ollut ongelmaa.

Huomiot:
  • Jos alku on mutkainen, joskus on parempi jättää koira niin, että mutkan saa pyöreämmäksi.
  • Päällejuoksussa juokse rohkeammin edelle, jotta koiralla on paremmin tilaa tulla alas.
  • Takaakierto-valssissa merkkaa riman ylitys ajoissa.
  • Valssia hiottiin pitkään. Jotenkin en sitä siitä kulmasta osannutkaan ja teputin valssin kolmen askeleen sijaan turhan monta askelta, vissiin jotakin sambatyylistä. Muista: eka askel merkkaa ponnistuspaikan ja toinen askel seuraavan suunnan. Lopulta sain vaivattoman ja simppelin oloisen valssin tehtyä ja koira kiitti.
Sen pituinen se.

Ei kommentteja: