torstai 12. tammikuuta 2012

Ryhmä-aksaa ja päiväunia

Piti olla tänään tottistakin, mutta minusta ei ollut lähtijäksi. Nukuin peräti kahdet 2 tunnin päiväunet ja virkosin juuri ja juuri illan agilityyn.

Lysti oli lähdöissä ok. Sylivekki oli hyvä ratkaisu yhteen kohtaan, käyttöön! Kontaktit puomilla ok, kerran varasti, röhkäisin ja otettiin uusiksi. Alla oleva kuvio oli vaikea, kiirehdin 2-3. valssilla enkä kunnolla ohjannut Lystiä keppiväliin, putkikin oli tyrkyllä. Parin uusinnan jälkeen onnistui. Opin valssaamaan kahden esteen tulopuolella ja hyvin Lysti sellaiset lukee. Pientä ylimielisyyttä sillä oli yhden putken suun ohituksessa, koira oli varma siitä että väärä suu oli oikea eikä ohittanut sitä millään. Nakilla sain "tule"-käskyn toimimaan ja sitten oli hyvä. Yleishuomiona rytmitykseni kaipaa hiomista.


Selkä: Lääkettä menee nykyään 7 tablettia. Eilisaamuna heräsin monesti jalkojen puutumiseen ja särkyyn, mutta onneksi sellaista ei ollut tänä aamuna. Huomenna on ratkaistava ensi viikon työnteon kohtalo.

Ei kommentteja: