lauantai 19. lokakuuta 2013

Tokoa ja agilitya

Lykyn kanssa olin hallilla.

Tokoilin avoimen luokan läpi kisamaisesti, tosin ilman paikkamakuuta.

  • Seuraamisessa koira hinkui ensimmäiset 2 askelta, ei vonkunut, vaan hengitti kuuluvasti. Onneksi sitten hiljeni. Ei mulla itse seuraamisesta ole moitteen sanaa.
  • Liikkeestä maahanmeno oli hyvä.
  • Luoksetulon pysäytyksessä koira otti 2 askelta käskyn jälkeen. Tuli suoraan sivulle, vaikka käytin pk-käskyä.
  • Liikkeestä seisahtuminen oli hyvä.
  • Kaukoissa koira liikahti noin 5 cm eteenpäin, ehkä. Mietin ekan istumaannousun jälkeen, palkkaanko jo siitä vai teetänkö putkeen. Jatkoin putkeen teettämistä. Mainiosti suoriutui koira 4 siirtymästä.
  • Estehypyssä Lykky istui toisella käskyllä. Tuli sivulle vinoon.
  • Noudossa laukalla kapulalle ja takaisin, korjasi otettaan edessäni, jäi 15 cm:n päähän varpaistani. Sivulle ok. Vapautuksesta hyppäsi kiinni kapulaan, taisteltiin ja leikittiin sillä sitten jonkin aikaa.
Korjaussarja:
  • Luoksetulon pysäytyksessä jätin pallon taakse. Koiruus vaati kaksi luoksetulokäskyä. Pysähtyi heti ja pääsi palkalle. 
  • Kaukoja kokeilin tehdä lauta takajalkojen edessä. Lykkyä se häiritsi, joten otin laudan pois. Nyt teki hyvin ja liikahtamatta, jopa kymmenestä metristä. Voi onnen päivää! En olisi ikinä uskonut tämän toteutuvan. :D
  • Estehyppyä tehtiin useampi toisto niin, että narupallo odotti sivulla ottajaansa. Sijoitin namialustan hypyn toiselle puolelle, naksautin istumisesta ja jos istui ekalla, pääsi pallolle. Harjoiteltiin hyppyjä myös vinosta asennosta.
  • Noutoa 2 x niin, että palkaksi tuli narupallo leukani alta. Koira palautti lähemmäs ja ote oli vakaa.
  • Lopuksi paikkamakuu, kävin toisessa hallissa, koira ei liikahtanut mihinkään.
Tässä vaiheessa olisin mennyt agihallin puolelle, mutta sinne tuli toinen: "Ai oletko just aloittamassa?" - "Olen." - "Mutta tulin ottamaan lyhyesti vain kontaktit". Pyysin tulla sanomaan, kun lopettaa. Vajaan puolen tunnin päästä kävin katsomassa, onko hän kuollut. Siellä hän treenasi toisella koiralla keppejä. - Vuorottelu ei toiminut ihan ohjeiden mukaan. Mun täytyy opetella minäminä-ajattelu ja -toiminta.

Lopulta pääsin halliin, missä oli valmis rata. Harjoittelin 3 hypyn alku- ja loppusuoraa sekä käännöksiä. Pujottelussa leikkasin takana ja ohjasin leijeröiden. A:n otatin kerran. Lykky suoriutui kivasti, ei tiputtanut yhtään rimaa.

Ei kommentteja: