maanantai 14. marraskuuta 2011

Tottelevaisuutta

Tänään on ollut vuosilomapäivä. Heti aamusta painuttiin metsään laskemaan höyryt pois. Siitä ajelin pk-kentälle, jonne rakensin ruudun. Koirat saivat taas tehdä kahdessa erässä.

Lykky
  • Juoksi heti ruutuun syömään kannen päällä olevan broilerin. Otin toisen ja kolmannen ruudun eri sivuilta. Palkkasin syömisen jälkeen heittämällä narupallon. Tämän seurauksena kolmannella kerralla koira ei välittänyt broileripalasta, vaan kyttäsi palloa. Pääasia että se löysi ruutuun, vaikka lähetin n. 20 metristä.
  • Noudossa otatin kolme iskunoutoa, hyvä laukka kapulalle ja takaisin, kapulan nappaaminenkin kehittyy koko ajan. Luovutusta koetin metrin päästä. Lykky alkoi pureskella kapulaa, jolloin rauhoitin otteen. Kaksi huonoa tällaista ja kaksi hyvää. Ruokapalkka suustani luovutuksissa.
  • Tauon jälkeen kaksi hyppyä n. 20 cm korkean ristikon yli. Ei kolautuksia.
  • Lepo-käskyn alla Lykky makasi, kun kokosin esteen normaaliksi. Olen tätä unohtunut treenata. Palkkasin aika tiuhaan etujalkojen väliin. Koiruus ei tehnyt elettäkään noustakseen, vaikka huseerasin niiden lautojen kanssa.
  • Lopuksi maahanmenoja mahollisimman vähin vartaloavuin ja maassa pysymistä. Huomaa, että ollaan hinkattu seisomista. Tähän keksin sallittuja apumerkkejä erottelun avuksi.
  • Kotona ihan aamulla muutama perusasento. Lykky ei haistele sormia, jos kämmeneni on kuin liimattuna reiteen. 
Lysti
  • Ruutu kolmelta sivulta, matkaa 20-30 metriä. Ekalla kerralla palkkasin narupallolla ruutuun menosta, seuraavilla pysäytys, maahanmeno ja palkka. Kova laukka joka kerta, hyvä pysäytys ja maahanmeno. On se vinkeä tunne, kun koira menee maihin noin kaukaa. Nimim. Elämän pienet ilot :) Ehkä ruoka-alustan voisin jo alkaa häivyttää.
  • Vauhtinoutoja kuten Lykylle. Lystille pitää huutaa "vapaa" ja "irti", jotta se irrottaa kapulasta juostessaan narupallolle. Muuten se hipsii vaivaantuneena kapula suussaan, että minnes minä tämän laitan. Lisäksi se pelkää vauhdissa tipahtavan kapulan kolahdusta ruohikolle, joten ei taida olla mikään kannustava palkka. Ei enää näitä.
  • Hyppynouto x 2. En keksinyt kummastakaan korjattavaa. Otin rutiinin vahvistamiseksi toisen.
Nyt molemmat makaavat rauhassa. Se on minusta palkitsevaa.

Ei kommentteja: