keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Hallilla

Lämpöasteiden ja vesisateen myötä talvi katosi ja pimeys palasi. Ajoin hallille molempien koirien kanssa. Siellä on valoisaa ja kuivaa.

Lykky
  • Rimoja ei ollut lainkaan, vaan pelkät estesiivekkeet.
  • Kertauksena twist, kyllähän pentu tekee lelun vuoksi mitä vaan.
  • Kertasimme myös vekkauksen. Lelu oli kädessäni, pentu törmäsi sen perässä estesiivekkeeseen, joka kaatui. Se vaan tuijotti, että ottaisiko siivekkeestä saaliin vai ei. Yhtä toista koiraa olisi tuon jälkeen siedätetty.
  • Hajoava rengas jälleen baby-korkeudella. Kerran L pääsi ohi hypättyään palkkaamaan itsensä, voi pöh. Muuten hyppäsi renkaan läpi ja minusta lukitsi sen hyvin.
  • Uutena pakkovalssi lelun kera molemmin puolin. Ei niin mitään ongelmaa.
  • Puomin osat olivat maassa. Otin yhden osan erikseen ja Lykky tasapainoili. Laitoin sen hihnaan. Ensimmäisellä kerralla jalat olivat osan molemmin puolin, sitten kiepsautti takaosan pois palkalle kumartuessaan (ruokaa alustalla) ja lopulta koiruus kesti puomin päällä. Molemmin puolin tehtiin aika monta toistoa. Näitä tarvitaan paljon lisää. Käsky on "kiipee". Kehuin kovasti, kun pysyi puomin päällä. Tuntuu vaan, että sille ei ole kehuillani mitään väliä. "Älä lirkuta, meen palkalle."

Lysti
  • Kokeilin sitä pyöritystä, joka on tauon aikana jäänyt unholaan. Oli aika huonossa jamassa edelleen. Joku juttu on ohjauksessani, koska tämä on ennen ollut helppo. Lysti kaatui kyljelleen kaartaessaan. Siellä ollaan vedetty rempulat ennenkin, sekä minä että koira. Pujotellessaankin Lystillä sutii tassut. :( Viime talvi sivuutettiin selän takia enkä tiedä tämän talven treenien kohtaloa.
  • A:lla ohijuoksuja ja kontaktia. Hyvin se pysähtyy.
  • Pujottelua ja sivuttaisetäisyyttä, yksi erhe, muuten ok.
  • Uuden renkaan opettelu. Se roikkuu metalliketjuissa ja Lysti pelkää metallista kilinää. Nostin renkaan oikealle korkeudelle Lykyn jäljiltä, mikä sai koko hökötyksen kilisemään. Lysti haisteli varovaisesti. Sitten se hyppi sen pari kertaa ilman ongelmia. Loiks vaan. Kyllä se joskus yllättää positiivisesti.
  • Lysti olisi varmaan halunnut vielä jatkaa, mutta lopetettiin kerrankin hauskimpaan vaiheeseen.

2 kommenttia:

sarianne kirjoitti...

Tylsää, että tassut sutii! Lykyllä ei ilmeisesti ollut sutimisongelmia?

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Lykky pysyi pystyssä. Sillä on aivan erilainen tassujen rakenne Lystiin verrattuna. Lystillä on pitkulaiset ja matalat tassut, joissa kynnet rapisee aina maahan. Lykyllä on korkeammat tassut, kynnet ovat ilmassa. Luulen, että tästä johtuu pitoerot. Taas yksi listalle "kuvattavat".