maanantai 23. huhtikuuta 2012

Nurmikkotokoa

Vietän vuosilomapäivää ja hömpöttelin nurmikolla koirien kanssa. Jäi eilinen vähän kaihertamaan.

Lykky

  • Tunnarikapulan "piilotin" kuolleen ja talven jäljiltä painuneen nurmikon "sekaan". Lykky etsi kapulan ja toi kuin noutokapulan iskunoudon jälkeen. Tunnarin kanssa painimme vielä. Lystille se oli helpohkoa opettaa, Lykylle en ole vielä keksinyt kuinka opettaa juju.
  • Seuraaminen oli palannut hyväksi.
  • Seuraamisesta maahanmeno x 2 nopea.
  • Seuraamisesta istuminen oli painopisteenä. Pidin nakkia vasemman olkapääni edessä ja otin apuaskeleen, tällä hyviä istumisia. Apuaskelta häivytän jo.
  • Seuraamisesta seisominen normaalista kävelyvauhdista x 3 ok. 
  • Harjoittelimme kaikki jäävät siksi, koska jossakin on niin suositeltu. Että vaikka edes yksi kaikkia, jotta pysyvät muistissa. Milloinkahan moinen periaate sotkee koiraa?
  • Luoksetulossa on narupallo huono. Aiemmin oli hyvä, kun pidin sitä oikeassa kädessäni, nyt koira kyttää ja jää melkein puolen metrin päähän. Nakki suussa tepsi tähän. 4 onnistunutta toistoa.
  • Paikkamakuussa kävelin nurkan taakse piiloon. 15 sekunnin päästä kävelin takaisin. Koira katsoi korvat pystyssä hyvässä asennossa. Tässä voisin varmasti pidentää aikaa ja ottaa Lystinkin kaveriksi, mutta olen pelkään epäonnistumisia.
Lysti
  • Tunnari ja 3 väärää nurmikolla. Innokas ja varma haistelu ja tuonti. En ole vieläkään saanut teetettyä lisää tunnarikapuloita, vaikka K-rautaan on meiltä 2.5 km (!), ajan miltei ohi joka päivä. 
  • Metallikapulan nouto: Ei tullut mitään tästä, koira yritti vähän maistella, sitten alkoi pelleillä, tappaa etutassuillaan ja töniä kuonollaan yms. Pyysin istumaan ja otin pitoa, sitten nouto kädestäni käsivarren mitan päästä, hirmuiset kehut kapulaa pitäessä, sen häntä jopa heilui, ja nakkia luovutuksen jälkeen. Lysti oli varovainen ja hyppi pois paineitaan aina onnistuneen pidon jälkeen. Näitä pitää varmaan tehdä joka päivä, jotta se tottuu.
  • Kaukokäskyjä narupallo takapalkkana: Ensin kävelin 6 metrin päähän, Lysti oikein loikkasi itsensä mitan eteenpäin joka käskyllä. Aloitimme alkeista nämä eli matka lyheni 30 cm:iin ja narupallo vaihtui nakkiin. Näin onnistuneita siirtoja lopulta 10 metristä, kasvatin matkan nopeasti. 
  • Lopuksi leikkinä ajoin takaa Lystiä, jolla oli narupallo. Välillä juoksin karkuun, jolloin se juoksi perässäni ja yritti sitoa jalkojani tassuillaan. Se nauttii jahtauksesta eniten. Lykky taas nauttii itsensä hakkaamisesta - juoksee ja takoo narupallolla itseään kylkiin.
Illalla on tarkoitus mennä pk-kentälle ryhmätreeniin. Emme päässeet jatkamaan tokoryhmässä. (?!) No, revitään häiriöt muualta. En joka tapauksessa vie Lykkyä minkään valtakunnan kokeisiin ennen kuin sen vietti kestää koko kaavion läpi. Lystin kanssa kokeilen voittajaluokkaa mölleissä parin viikon päästä. Ehkä.

Olen kovasti miettinyt Lykyn pujotteluharjoitusten jatkoa. Sehän täytti vuoden helmikuun lopussa. Kropaltaan on vielä keskeneräinen, hirvenvasan mallinen. Ennen ensi talvea kepit opetan ja kesä olisi hyvää aikaa, mutta miten kiire sillä lopulta on? Paljonko voitan tai häviän jos opetan ne 2 kk ennemmin tai myöhemmin? Lykkään niitä vielä. Ehkä juoksutan suoraa kujaa - kai siitä jotakin pohjaa tulee. Ainakin aivojumppaa, oletan.

2 kommenttia:

laura kirjoitti...

Kyllä ne tokot jatkuu möllitokokokeiden jälkeen!

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Siis niille, jotka on valittu ryhmiin. :)