sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Toko-tytöt

Sääherra läväytti, iski mittariin lukemat +13 ja aurinkoa, mikä tuulettomalla kentällä tuntui 37 asteelta pukeuduttuani mustiin vuorellisiin, tuulta ja sadetta pitäviin housuihin, samanlaiseen takkiin ja pitkään treeniliiviin. On ihmisiä, jotka ovat aina asianmukaisesti kerrospukeutuneita ja ovat varautuneita kaikkeen, heillä on aina matkassaan nenäliinoja, trippimehu, rusinoita, banaani, kylmäkalle, villasukat ja hakaneuloja. En kuulu tähän kadehtimaani ryhmään. - Koirat tokoilivat kahdessa osassa.

Lykky
  • Seuraaminen ei ollut niin intensiivistä kuin aiemmin, kontakti ei ollut yhtä herkeämätön. Ehkä uudet häiriöt tai tauko on tehnyt tehtävänsä. Näitä on harjoiteltava enemmän, en halua hukata sitä mitä olen saavuttanut. Ääk.
  • Seuraamisesta maahanmeno on hyvä edelleen, niitä x 2.
  • Seuraamisesta seisahtuminen sujuu jo miltei tavallisesta kävelystä, aavistuksen hitaammin askellan vielä, en tiedä huomaisiko kukaan. Näitä 3.
  • Seuraamisesta istumista on tehty vähiten, minkä huomasin erityisen selvästi. Koira istahti, jos otin apuaskeleen taakse, mutta nousi heti jatkaessani matkaa. Näitä muutama koiraa auttaen. 
  • Luoksetulossa ensimmäinen 15 metristä hyvä. Toinen 20 metristä: Lykky jäi liian kauas ja kun pyysin korjaamaan, kiepsahti sivulle, käskin jäämään siihen ja pyysin uudelleen eteen. Sitten oli hyvä. Yksi vielä 25 metristä, kelpo.
  • Paikkamakuussa kävelin auton taakse piiloon noin 15 metrin päähän, olin siellä vain noin 10 sekuntia, koska paikka on uusi enkä ole piilossa ollut muualla kuin kotona sisällä. Lykky tuijotti herkeämättä, kehuin sitä jo matkalla palatessani. Paikallansa pysyi.
Lysti
  • Ruutu x 4: Ensimmäisellä olin jättänyt sinne narupallon ja kehuin kun oli ruudussa. Toisella lähetin samasta suunnasta, hyvin löysi. Vaihdoin suuntaa, Lysti juoksi ruudun sivuun ohjasin sieltä ruutuun ja pyysin siellä maahan. Hyvin se vastasi liikkumalla oikeaan suuntaan kun huidoin. Hyvä kait tällaista on harjoitella, kokeessa pääsen kuitenkin säätämään. Tältä kerralta pyysin sen sivulleni käveltyäni aikani. Neljäs taas eri suunnasta, vein pallon avuksi, hyvin juoksi koira pallolle. Häivytänköhän pallon ostamalla aina pienemmän? :D
  • Kaukoja 5-12 metristä takapalkalla, 1-3 siirtymän sarjoja x 5. Ei se nyt liikkunut paikoiltaan, kerran ei noussut seisomaan vaan nytkyi.
  • Luoksetulon pysäytyksessä se tarvitsi 2 käskyä pysähtymiseen - uskomatonta! Hyvin meni maihin. Toisella palkkasin jo pysähtymisestä.
Näiden jälkeen koirat läähättivät kaikkensa antaneina ja nyt rötköttävät tyytyväisinä.

Selästäni en ole laittanut aikoihin. Se ei suinkaan ole parantunut vaan nykyään täytyy syödä särkylääkkeitä 3 tabl päivässä tai hermosärky tulee. Se taas on sellainen polte alaraajoissa, etten voi olla mitenkään päin. Töissä etätyöjuttu on hyväksytty, nyt odotellaan tekniikkaa. Toivottavasti olohuoneemme ei tule muistuttamaan sukellusveneen ohjaamoa. ;)

Ei kommentteja: