lauantai 13. heinäkuuta 2013

Mahdoton on mahdollista

Lykyn kisan jälkeen makoilin kotona ja palasin kisa-alueelle Lystin kanssa. Tsekkasin samalla Lykyn tulokset. Sen aika oli -19.57, 5.18 m/s, en muista sijoitusta, virheitä kertyi siis 10.

Eka rata, hyppäri, taisi olla Mikkilän käsialaa. Siellä oli meille hankalana U-putken edessä takaakierto juuri putkeen päin ja toisella hypyllä yhden siivekkeen ympäri kierrätys. Ne sujuivat kuitenkin, kuten pitikin. U-putken jälkeen oli hyppy ja taas U-putki, jonka väärään päähän piti mennä. En enää tehnyt valssia, joka kaikilla muilla onnistui, koska Lystiä se ei putken edessä käännä. Vastakäännöksellä sen sijaan koira kääntyi. Sitten olikin yksi paikka, jossa meillä mutka vähän venähti, kaksi vierekkäistä hyppyä, joilla oli välimatkaa, joten en uskaltanut kamalasti jarruttaa, jottei Lysti olisi tullut välistä. Vielä piti yksi putki väistää ja päästiin loppusuoralle. Siinä tajusin, että nyt on nolla alla, kiskaisin lippiksen syvemmälle päähän, lisäsin pökköä pesään ja juostiin maaliin. Nollahan se, -8.16, 4.52 m/s. Kisaajia reilu 30, nollia 11 ja yllätykseksi Lystille 3. sija! :) Voiton vei groenendael Wicky, joka sai hyppysertin ja hyppyvalioitui. Onnea heille!

Mutta aah, että tuli hyvään paikkaan tuo nolla.

Agilityrata oli jäljellä. Siinä tuli yksi virhe. Takaakierron jälkeen piti koira kuljettaa aika pitkästi u-putken väärään päähän. Lysti lipesi hyppysistä siihen väärään päähän. Muuten se ohjautui kivasti ja jäi hyvä mieli. Lähdöissä mössykkä pysyi hyvin ja oli muutenkin kiva kisakaveri. :)

Huomenna jatkamme Lystin kanssa.

(c) Sirpa Saari

(c) Sirpa Saari

4 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Onnea nollasta!

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos!

Sarianne kirjoitti...

Onnea kaivatun nollan johdosta! :)

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos! Seuraavan metsästysajan soisin olevan lyhyempi.